Markku Sadelehto (toim.) - Outoja tarinoita 4

Viimeisestä kirjabloggauksesta on kulunut jo hetki. Romaanit roikkuvat edelleen lukulistalla tai lojuvat yöpöydällä keskeneräisinä. Novelleja sen sijaan olen kuluttanut edelleen säännöllisesti. Outoja tarinoita 4 tarttui mukaan kirjaston poistomyynnistä, ja se tuli luettua saman tien.

Tämä novelliantologia oli poikkeuksellisen tasainen, eikä kovin puuduttavia lukuelämyksiä mahtunut joukkoon. Useimmat kirjoittajista ovat Lovecraftin aikalaisia ja ystäviä, ja Lovecraft toimi haamukirjoittajana kahdessa tämän kokoelman tarinassa.

Ensimmäinen niistä on C.M Eddyn Rakkaat vainajat, joka aiheutti skandaalin ilmestyessään. Tarinan päähenkilö ajelehtii dekadentissa synkkämielisyydessä ja on kyllästynyt elämäänsä. Uutta eloa häneen tuo vasta perheenjäsenen kuolema. Synkkä tapahtuma paljastaa uuden intohimon, ja nuorukainen hankkiutuukin viipymättä töihin ruumishuoneelle, missä hän pääsee päivittäin vainajien läheisyyteen. Nekrofiiliset tuntemukset on kuvattu varsin hienovaraisesti, mutta uskon kyllä että tarina on ilmestyessään järkyttänyt lukijoita. Weird Tales lehti perui lopetuspäätöksensä tämän tarinan tuoman julkisuuden myötä.

Zealia Bishopin Yigin lapset on toinen Lovecraftin avustama novelli. Ilmeisesti Lovecraft kirjoitti tarinan lähes kokonaan itse, vaikka se ilmestyikin Bishopin nimellä. Tässä tarinassa länteen vaeltaneet uudisraivaajat kohtaavat alkuperäisväestön kummallisen käärmekultin. Tarina aiheuttaa väristyksiä nykylukijassakin.

 Sadelehto tituleeraa Mearle Proutia 'köyhän miehen Lovecraftiksi', mutta minusta hänen novellinsa Madon temppeli oli kuvaukseltaan ja tunnelmaltaan yksi antologian parhaista teksteistä. Kummallinen kirous leviää syrjäisestä metsästä lähiympäristöön. Kuoleva metsä on ahdistava paikka, ja mädän löyhkän suorastaan haistaa. Ehkä pohdinta tapahtumien syistä ja seurauksista ei ole kovin hääppöinen, mutta tykkäsin novellista yhtä kaikki.

Mary Elizabeth Counselmanin Kirottujen riutta kertoo lohduttoman tarinan haaksirikkoisista. Seitsemän miestä pelastautuu pienelle, laskuveden paljastamalle riutalle. Eloonjäämismahdollisuudet ovat olemattomat ilman varjoa ja suojaa. Nousuveden aikaan miehet joutuvat istumaan kylki kyljessä riutan korkeimmalla kohdalla. Epätoivoinen tilanne muuttuu painajaismaiseksi kun yksi miehistä löydetään kuolleena; murhattuna. Loppuratkaisu jää avoimeksi ja se onkin osa tarinan ahdistavuutta.

Yksi kirjan heikoimmista lenkeistä on Lovecraftin oma Kammottu talo, jonka loputtoman tuntuiset sukuselvitykset alkoivat viedä mielenkiintoa jo tarinan alkuvaiheessa. Providenceen sijoitettu tarina pääsee kunnolla käyntiin vasta loppua kohden kun  kamalia asioita alkaa tapahtua.

Muita mieleen jääneitä novelleja ovat Clark Ashton Smithin Genius loci, sekä Edmond Hamiltonin humoristisiakin sävyjä saava Hän palasi kuolleista. Ihan jokaista novellia en ryhdy tässä ruotimaan, sillä lukemisestakin on kulunut jo jonkin aikaa. Outoja tarinoita 4 on hyvä kokoelma kauhua, ja tiedän palaavani näiden novellien pariin uudestaan.

Tämä antologia sopii jatkoksi Hämärän jälkeen-lukuhaasteeseen.

Finncon lähestyy, jännitys tiivistyy!

En ole ehtinyt päivittämään blogia noin kuukauteen. Kaikenlaista bloggaamisen arvoista kuitenkin olisi, muutama kirja-arviokin odottaa kirjoittamista. Tällä kertaa kuitenkin kerron vähän minua tällä hetkellä jännittävistä asioista, sekä uusista ja tulevista kirjoista.

Olen viime vuosina istunut lähinnä kotona, joten oudoksun ajatusta tilaisuudesta jossa on paljon ihmisiä. Suurin odotuksin ja jännityksellä lähden siis tuleviin kirjanjulkistuskarkeloihin, jotka järjestetään Finncon-perjantaina Vihtorin Kirjastossa. Kyseisessä tilaisuudessa nimittäin julkistetaan peräti neljä kirjaa, ja tupa tulee olemaan täynnä kirjailijoita. Jännitän uskallanko näin pitkän erakoitumisen jälkeen puhua kenellekään. Tarvitsenko rohkaisuryyppyjä? Punastunko tai änkytänkö? Rohkaisuryyppyjen jälkeen varmasti.

Jännitän vähän myös Eeron puolesta, koska olen hyvä jännittämään. Eero on mukana julkaistavassa antologiassa Teräskoura ja muita sivuja Stepanin koodeksista. Eeron novelli Viimeinen sivu sijoittuu Vaasaan, ja mystisiin Vanhan Vaasan tunneleihin. Tämän novellin lisäksi päivänvalon näkee Eeron Intiaan sijoittuva seikkailukirja Patli Dunin yö.
 
Tein Patli Dunin yön kansikuvan ja kansitaiton itse, joten jännitän miltä lopputulos näyttää sitten kun kirjan saa kouraansa. Entä onnistuivatko sisäsivuille luomani kuvitukset? Ovatko viivat muuttuneet tuhruksi? Onko kannen väri aavistuksen pielessä? Ja kirjoitinko edes otsikon oikein? Tuolla fontilla on vähän paha mennä sanomaan...

Suurin jännityksen aiheeni on kuitenkin se, että joudun eroon lapsesta. Suunnitelmien mukaan tarkoitus olisi viettää kunnon Finncon viikonloppu, ja yöpyä Tampereella kaksi yötä ihan hotellissa. Olen imettänyt jo vuoden ja neljä kuukautta, tavoitteena olisi vähitään kolme perättäistä pitkääperjantaita. Kansanperinteestä kinnostuneet tietävät miksi. Olen ollut tähän mennessä yhden yön poissa lapsen luota. Silloinkin itku ja ikävä tuli jo lähdettäessä. Ja siis minä olin se joka itkin. Jos ihan hirvittävä ikävä iskee, joudunko hyppäämään junaan kesken Finncon rientojen, ja porhaltamaan kohti Etelä-Pohjanmaata? Olisiko se noloa?

Kaiken tämän jännityksen keskellä postista tipahti vielä yksi jännittävä juttu lisää, nimittäin Nova 2014 -antologia. Tähän kirjaan on koottuu vuoden 2014 Nova-kirjoituskilpailun kärkikymmenikkö.
Kun selasin kirjaa, huomasin että olenkin lukenut kaikki kirjan novellit Spinistä ja Kosmoskynästä jo viime vuonna. Muihin lehdissä julkaistuihin novelleihin verrattuina Novassa menestyjät erottuivat kyllä joukosta, joten tunnen olevani hyvässä seurassa. Ainoa joka ei vielä ole aikaisemmin ehtinyt julkaistavaksi, on minun ja Eeron yhteisnovelli, Hämärän tyttö, Suvannon sulho. Se siis saa ensijulkaisunsa tässä antologiassa. Nyt jännään millaisen vastaanoton novellit saavat, sillä muistelen, että inhimillisistä erehdyksistä ja kaikenlaisesta kiirestä johtuen novellieni editoimisessa tuli pienoinen kiire. Kaiken muun lisäksi olin jo autuaasti unohtanut novelleistani aikoinaan saamani palautteen, saati mihin olin nämä lappuset pistänyt.

Tämän antologian novellit ovat suositeltavaa luettavaa kaikille joita kiinnostaa kirjoistuskilpailuun osallistuminen. Esipuheessa Pasi Karppanen kertoo hiukan Nova-kirjoituskilpailun, STK:n sekä Turun Science Fiction Seuran historiasta. Tällainen vastaava kirja olisi ollut mukava lukea silloin kun itse ensimmäsen kerran osallistuin Novaan. Ihan hyvin kumminkin pärjäsin siitä huolimatta, sillä tulokset voi lukea tästä kirjasta.